Valitettavasti yleensä syön jotain, mikä jäisi vegaanilta syömättä. Ja valitettavaa se on siksi, että housut kiristyy viikko viikolta. Kasvisruoka on harvoin yksiselitteisesti terveellistä, koska monesti käytetään juustokuorrutusta,
voitaikinapohjaa ynnä muuta heviä tavaraa.
Onneksi kuitenkin onnettomaan ruuanlaittorepertuaariini kuuluvat salaatit, joita teen helposti vasemmalla kädellä silmät kiinni. En tietenkään osaa mitään hienoa, enkä useinkaan paahda pinjansiemeniä pannulla tai vastaavaa, mutta salaatti on mielestäni enemmän kuin pelkkä kurkku+ tomaatti+vihersalaatti. Salaattiin tulee vähän kaikenlaista kasvista, yrttejä, papuja, siemeniä, pähkinöitä sekä välillä myös kalaa, juustoa ja mitä nyt sattuu kaapista löytymään. En useinkaan heitä mukaan salaattikastiketta, öljy tai sitruuna riittää. Yleensä sitten syödessä ihmettelen, miksei salaatteja tms. tuoreruokaa tule tehtyä useammin, kun en edes inhoa pilkkomista (tai pesemistä, kaikki on pestävä...).
Salaattia natustellessa mietin aina, että puhdas kasvisten maku on kyllä hyvä. Ja siitä päästäänkin sitten siihen, että onko se opittu asia, vai puhtaasti makuasia? Lapsuudessa kasvisten syömisestä ei edes keskusteltu, mutta ei ehkä tarvinnut, kun porkkana ja tomaatti maistuivat jo silloin. Mutta kun nyt niin kovasti haluaisin, että myös pojalle kasviksista tulisi varsin arkipäiväinen asia, eikä lautasen reunaa aina jäisi koristamaan se salaattiosasto, niin mitähän tässä pitäis tehdä? Syödä raasteita ja salaatteja jatkuvasti, asiasta numeroa tekemättä? Dippailla kukkakaalia ilman erikoismainintaa, että nyt syödään muuten terveellisesti?
Tunnustan, tunnen säälittävän huonosti monet kotimaiset juurekset ja vihannekset. Esim. kyssäkaalista, lantusta tai nauriista ei valmistu ei niin sitten mitään. Mutta ehkäpä (fantasiamaailmassa) opiskellaan näitä sitten yhdessä jälkikasvun kanssa. Pääasia, että se sais jostain kiinnostuksen asiaan, eikä punaniskaisesti toteasisi syövänsä vain oikeeta ruokaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti