Ainahan se on mielessä. Ruoka meinaan. Koko aikuisikäni olen pohtinut ruuan merkitystä ja Pollanini lukenut. En silti ole löytänyt tyydyttävää ratkaisua siihen, minkälainen ruokavalio säilyttäisi sekä terveyden että mielenterveyden. Jos soppaan lisätään vielä haaveet taloudellisesta ja ekologisesti kestävästä ruuanlaitosta, ollaan liian korkean tason yhtälön edessä. Uuh.
Haluaisin sanoa, että meillä syödään kasvispainotteisesti ja terveellisesti, mutta nipottamatta. Käytännössä tämä on jopa melkein totta, tosin ilman terveellisyys-osastoa. Vaikka ruuan terveysvaikutukset ovat yksi kiistellyimmistä tutkimusaiheista ja niiden pohtiminenkin aiheuttaa vatsahaavan, on selvää, että ruokavaliossamme on korjattavaa.
Kun ruokaa laitetaan, se on tavallista kotiruokaa. En usko dieetteihin enkä superfoodeihin, vaan siihen, että voi olla monenlaisia ruokavalioita, joilla ihminen säilyy hengissä eikä kärsi puutostiloista tai elintasosairauksista. Joten laitamme siis... melkein aina lohta ja jotakin salaattia sekä ihan liikaa perunaa tai pastaa. Myös rasvaa syömme ylenmäärin, koska smetana on hyvää ja kevyttuotteet pelottavia. Ja kun emme laita ruokaa, syömme pastaa. Aina. Mahtavaa.
Emme syö lihaa, paitsi joskus jotain riistaa, jota kyllä olisi saatavilla, mutta ei vaan saada aikaseksi hakea. Mies syö vähän kanaa, itse en. En vaan voi. Ehkä se tekee musta pullamössöpaskan, tämän ajan tuotteen, joka on kyllästetty uutiskuvilla tehotuotantotiloilta, mutta siellä ne on, palaneet ikuisiksi ajoiksi verkkokalvoille. Sitäkin enemmän inhottaa ajatus antibiooteilla kyllästetyistä eläimistä. Sen sijaan en näe mitään väärää siitä, että jos eläintä syödään, niin syödään sitten ne "huonommatkin" osat, koska jauhettu siannahka lienee samaan tapaan kasvatettu kuin ribsitkin.
Tiedän, tässä on kaksinaismoralismia moneen suuntaan. Vaiennan sisäisen äänen toteamalla, että parempi miettiä ruuantuotannon (ynnä muiden asioiden) vaikutuksia edes vähän kuin olla miettimättä laisinkaan. En aja city-maasturilla, mutta käytän nahkakenkiä. Kulutan sumeilematta ja olen huono kierrättäjä. Huoh.
Tätä sinänsä hyvänkuuloista kala-kasvis -ruokavaliota kaunistaa hallitsematon karkinsyönti ja erinäisten herkkujen puputtaminen ilman erityistä hillintää. Emme välttämättä mässytä joka päivä - tai sitten mässytämme. Tätä on käsittääkseni aika monen muunkin ns. kasvissyöjän arki. Herkuissa on harvoin lihaa.
Kyllä meillä jokunen kilo on ylipainoa, molemmilla ehkä alle 10. Sekin on mielessä jatkuvasti. Veriarvot ovat tiettävästi toistaiseksi hyvät. Siis hemoglobiini, kolesteroli ja sokerit.
Mutta vielä enemmän asia kiinnostaa nyt, kun jälkikasvu alkaa pian syödä samaa ruokaa kanssamme. Asiantilaan on tultava muutos - mutta mikä ja mihin suuntaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti